sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Intro

Hei!

Ensimmäinen sukellus bloggauksen maailmaan. Katsotaas, miten käy.

Olen espoolainen musiikin lehtori ja opetan Mainingin koulussa, Espoon Kivenlahdessa. Työurani alkoi v. 1997 Kalajärven koulussa ja vuonna 2005 siirryin Maininkiin. Opetan tällä hetkellä yläkouluikäisiä, vaikkakin kokemusta on myös alakoulusta, lukiosta ja aikuisopetuksesta. Olen käynyt Kaustisen musiikkilukion ja opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusosastolla, josta valmistuin v. 2000 musiikin maisteriksi. Kotoisin olen Lappajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta.

Olen ollut mukana erilaisissa musiikkiprojekteissa, mm. musiikin oppikirjailijana Otavalla, musiikin valtakunnallisessa opetussuunnitelmatyöryhmässä Opetushallituksessa ja Espoon kaupungin musiikkiluokkayläkoulujen valintakriteerien ja yhteisen kokeen laadintatyöryhmässä. Opetustyön lisäksi toimin freelancer muusikkona ja musiikkikirjojen nuotintajana sekä sovittajana erilaisissa projekteissa.

Teknologia kiinnostaa minua hyvin paljon ja viime aikoina olen tehnyt erilaisia pilotointiprojekteja oppilaiden kanssa musiikin teknologian alueella. Kouluumme hankittiin iPadeja, ja olen testannut niiden hyötykäyttöä musiikinopetuksessa monella eri tavalla. Kirjoittelen tänne kokemuksia ja ajatuksia aluksi tästä projektista ja myöhemmin ehkä muistakin aiheista.

Keskustelu viritköön,

Petri


Location:Viherlaakso, Espoo

2 kommenttia:

  1. Tällainen tuli vastaan Twitter-feedissä. http://www.stumbleupon.com/su/1FTrod/www.psfk.com/2012/04/apps-change-education.html

    VastaaPoista